keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Maalinpoistoa ja tinausta.

Sivuvaunun tekeminen on jatkunut tasaisella tahdilla vaikka blogi ei olekaan päivittynyt.
Ensimmäisessä kuvassa näkyy hyväksi havaittu maalipoistolaikka, koritina ja pohjustusaine.


Maalit poistettu ja melkein kaikki ruostekkin.


Ajattelin tehdä vaunuun avattavan takaluukun, se helpottaisi penkin tekemistä kummasti ja saisi tuon kontin paremmin hyötykäyttöön.



Neuvostoliitolaisen työn jälki ei ole silmiä hivelevän kaunista katsottavaa, mutta eiköhän tuosta tinalla ja pakkelilla saa kohtuu hyvän näköisen.


Päätin tinata vaunusta kaikki ulospäin näkyvät saumat, joita ei pysty maalilla tukkimaan. En pidä ajatuksesta, että kahden vuoden kuluttua niistä valuu ruosteinen kura. Ensimmäisessä kuvassa pojustusaine levitettynä ja toisessa tinattuna ja hiottuna.



Välillä piti tehdä jotain muuta. Puhdistin tukivarren maalista ja ruosteesta. Nyt voisi jo maalailla joitain osia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti